GRAAFINEN

SUUNNITTELU

Logot:

Voimme suunnitella ja valmistaa yrityksellenne logon omien toiveidenne mukaan. Suunnittelemme logon yhdessä kanssanne ja toteutamme sen yhdessä sovittujen asioiden mukaisesti.

Esitteet:

Toteutamme erilaisia esitteitä juuri teidän tarpeillenne. Suunnittelemme yhdessä asiakkaamme kanssa esitteen visuaalisen ilmeen ja sisällön, jonka jälkeen lähdemme luomaan asiakkaan toiveilla suunnitellun esitepohjan.

Käyntikortti:

Voimme tuottaa käyntikortteja visuaalisesti juuri teidän makunne mukaan. 

Markkinointivideo:

Voimme toteuttaa markkinointivideon esimerkiksi yrityksenne toiminnasta tai tapahtumasta. Suunnittelemme yhdessä asiakkaamme kanssa, mitä videossa kuvataan ja minkälainen videosta tulee. Ryhmämme hoitaa videon suunnittelun, kuvaamisen ja editoinnin. 

 

Juliste:

Voimme suunnitella esimerkiksi tapahtumaan tai johonkin muuhun tarkoitukseen julisteen ja toteuttaa sen visuaalisesti juuri teidän halujenne mukaan.

 

varmistamme tyytyväisyytenne

Ennen kuin veloitamme työstä. Mikäli ette koe, että hyödyitte palveluistamme, saatte 7 päivää projektin valmistumisesta aikaa ilmoittaa meille siitä. Tässä tapauksessa emme peri työstä sovittua palkkiota.

 

Opiskelijoina pyrimme tuottamaan palveluita asiakkaalle matalalla riskillä.  

hERÄSIKÖ KIINNOSTUS?

Ota yhteyttä niin katsotaan mitä hienoa saamme yhdessä aikaan!

yhteystiedot

S-posti: kvmerkonomi18@gmail.com

puh. 044 706 1263

Lisätietoa meistä

© 2019 Kansainväliset Merkonomit